Rakennusliike A.K – pitkäjänteistä näkyvyyttä

Rakennusliike A.K ei tavoitellut somentrendeja – vaan kumppania, joka hoitaa hommat niin, että yrittäjät voivat keskittyä omaan työhönsä.
Hallaworksin ja Rakennusliike A.K:n yhteistyö on jatkunut jo pitkään, ja yhteinen sävel löytyi alusta asti: tavoitteena ei ollut nopeat tulokset, vaan rauhallinen ja suunnitelmallinen kasvu oikeassa kanavassa – LinkedInissä.

Fokus: ammatillinen näkyvyys ja luottamuksen rakentaminen

Rakennusliike A.K on raumalainen rakennusalan toimija, joka tunnetaan laadukkaasta työnjäljestään, vahvasta tiimihengestä ja vastuullisesta otteestaan. Yrittäjävetoisen yrityksen arki on täyttä tekemistä ja siksi markkinoinnin tulee olla vaivatonta, mutta vaikuttavaa.

Yrittäjät tunnistivat tarpeen olla esillä, mutta eivät halunneet käyttää aikaansa sisältöjen suunnitteluun, kirjoittamiseen tai julkaisemiseen.
Siksi Hallaworks otti vastuun koko LinkedIn-läsnäolosta: sisältösuunnitelmat, sisällöntuotanto, julkaisut ja kehitystyö hoidetaan heidän puolestaan. Yrittäjien ei tarvitse muuta kuin hyväksyä sisällöt – ja välillä vastata muutamiin kysymyksiin.

Yksi julkaisu viikossa – vaikuttavuus edellä

Julkaisutahti on maltillinen: yksi julkaisu viikossa. Ja se riittää, kun tekeminen on suunnitelmallista ja kohdennettua. Säännöllisyys, ammattimainen sävy ja aito tarinallisuus ovat jo rakentaneet uskottavuutta pala palalta.

“Hallaworksin kanssa työskentely on ollut meille helppoa ja tehokasta. Meille some on aika vieras maailma, joten on ollut helpottavaa, kun joku muu hoitaa sen meidän puolesta. Sisällöt syntyvät kuin itsestään, ja tuntuu, että Niina ja Noora oikeasti ymmärtää, keitä me ollaan ja mille yleisölle puhutaan.”

6 kuukaudessa:

Näyttökerrat: 9 214

Kattavuus: 2 694 uniikkia käyttäjää

Klikkaukset: 611

Uudet seuraajat: +43 (kasvua +240 %)

Top-julkaisun sitoutumisprosentti: 13,3 %

Tämä saavutettiin ilman maksettua mainontaa, täysin orgaanisesti säännöllisellä, suunnitelmallisella ja yrityksen arvoihin nojaavalla sisällöllä.

Mikä toimii?

Tarinalliset videot nostivat sitoutumista

Teemat kuten laatu, tiimi ja luottamus resonoivat B2B-yleisössä

Tyyli oli rento mutta asiantunteva – juuri sopiva A.K:n arvoille

Seuraavat askeleet: lisää vaikuttavuutta, syvemmällä sisällöllä

Nyt kun perusta on kunnossa ja tavoitteet saavutettu, on aika nostaa rimaa. Vuodelle 2026 on suunniteltu videosisällön määrän kasvattamista ja sisältöstrategian syventämistä LinkedInissä. Videot ovat selkeästi nousussa alustalla – ja Rakennusliike A.K on valmis vastaamaan siihen omalla tyylillään.

Suuntana on entistä vahvempi asiantuntijabrändi, joka näkyy, kuuluu ja jää mieleen – edelleen hallitusti, ilman kiirettä tai stressiä.

Referenssi tiivistettynä:

Tavoite: Pitkäjänteinen brändinrakennus LinkedInissä

Toteutus: Hallaworks tuottaa kaiken sisällön, yrittäjien tarvitsee vain hyväksyä

Tulos: Puolessa vuodessa vaikuttava näkyvyys ja +240 % seuraajakasvu ilman mainosbudjettia

Jatko: Videon ja asiantuntijasisältöjen määrän kasvattaminen

Rakennusliike A.K on hyvä esimerkki siitä, miten some voi toimia fiksusti ja tehokkaasti myös silloin, kun se ei ole omalla mukavuusalueella.
Me hoidamme ja asiakas voi keskittyä siihen, minkä parhaiten osaa.

Seuraava
Seuraava

Somemarkkinointi ja sisällöntuotanto B2B-yritykselle – Case: Suomen Kuivajää